Helmikuun kokouksen tiimoilta tiedotetaan täydennyksenä asiaa karonkasta, pisteytyksen yksityiskohdista ja pinsseistä.
Pikalukijan TL;DR-versio: karonkka 17.4. & älä suotta osta pinssiä, jos olet joukkueessa, koska tulet saamaan omasi maksamattakin.
Karonkka 17.4.
Merkitse Improliiga-finaalia seuraava päivä jo kalenteriisi! Pidämme karonkan eli kiitosillan juuri ennen pääsiäiseen laskeutumista torstaina 17.4. Todennäköinen sijainti karonkalle on Teerenpeli, josta tiedustelemme mahdollisuutta erillistilalle. Tähän hätään keskeisempää kuitenkin oli jo saada ilta tietoon – yksityiskohtia voimme aina tiedottaa myöhemminkin. Illan tarjottavat ovat liigan budjetin henkeen omakustanteisia.
Pisteytys
Vaikka kilpailuformaatti showluontoinen onkin, on joukkueiden sijoittumiset määrittävä pisteytys hyvä dokumentoida etukäteen epäselvyyksien välttämiseksi. Pisteytystä on kahta sorttia – illan aikana kerättävät raatipisteet (sis. yleisön äänestyksen perusteella jaetut pisteet) sekä eri iltoja arvottavat voittopisteet, joita jaetaan kultakin illalta 3, 1 tai 0 pistettä koko illan voiton, tasapelin tai tappion mukaan. Futisrinnastuksin raatipisteistä voisi leikkisästi puhua ”maaleina” ja voittopisteistä sitten joukkueiden sijoitukset pidemmässä juoksussa määrittävinä pisteinä.
Joukkueiden järjestys määräytyy seuraavan ketjun mukaan:
- ko. voittopisteet
- jos tasan, vertailussa olevien joukkueiden keskinäisten kohtaamisten raatipisteet
- jos nämäkin tasan, koko kevään raatipisteet yhteenlaskettuna
- jos vieläkin tasan, arpa
Finaalissa menneet ottelut nollataan mielestä. Finaalijoukkueiden keskinäinen järjestys määräytyy seuraavan ketjun mukaan:
- finaalissa kerätyt raatipisteet
- jos tasan, enemmän yleisöäänistä saatuja pisteitä voittanut
- jos tasan, pelataan (mahd. väliajan jälkeen) 2*2 improtekniikan lisäkierros ja katsotaan jälleen kaikki finaalissa kerätyt pisteet
- jos tasan, tarkastellaan että vieläkö ne yleisöäänetkin osuvat edelleen tasan
- pelataan jokin äkkikuolemapeli, jossa tuomaristolta ja/tai yleisöltä ilmoitetusti tulevat pisteet eivät voi mennä enää tasan
Olemme tehneet pinssejä!
Improliiga-iltoina myynnissä on Improliiga-pinssejä, joista kertyvillä tuloilla kuitataan tapahtumasarjan menoja. Ennen kuin ehditte rientää ostamaan näitä, mainitsemme jo, että joukkueiden jäsenille ja raatilaisille on varattu pinssi per henkilö. Pinssit jaetaan mahdollisuuksien mukaan finaalissa, karonkassa tai luovutetaan jonkun joukkueenjäsenen mukana kulkemaan omistajalleen.

Edeltävä joukkuekirje
Jos eka tietopaketti jäi syystä tai toisesta lukematta, pääset kurkkaamaan sen täältä.