Täällä on lupa leikkiä!
Improvisaatioteatteri on virkeää vastapainoa arjen suunnitelmallisuudelle ja opettaa samalla tärkeitä taitoja niin toisten kuuntelemisesta, hetkeen tarttumisesta kuin armollisuudesta itseään kohtaan. Joukoissamme on harrastajia laidasta laitaan: omaksi ilokseen improilevia, yleisön edessä keikkailusta kiinnostuneita ja esittävistä taiteista palkkaansa poimiviakin.
Olemme muuttamassa syksystä 2026 alkaen toimintaa aktiivisempia keikkailijoita paremmin palvelevaan malliin. Treenejä pidetään oman jäsenistön kesken, mutta kokeneempia, impron lainalaisuudet tuntevia tulokkaita voidaan ottaa toimintaan mukaan. Ota yhteyttä ja varmista, milloin pääsisit treeneihin tutustumaan meihin ja me sinuun. Jäsenyyttä edellytämme neljän tutustumiskerran jälkeen.
Mitä jäsenyydellä saa
Klassinen ”Eikä tässä vielä kaikki”-hetki: Yhdistyksen jäsenille tarjoamme mm.
- muuta ohjattua teatteritoimintaa kausittaisina projekteina (esim. talven 25-26 pitkä improvisoitu musikaali)
- satunnaista virkistystoimintaa
- turvallisen ja yllytyshullun ympäristön lähteä paisuttamaan omia hulluja ideoita
- verkoston muiden impro- ja teatterimielisten kanssa
- tiedotuskanavan esimerkiksi meille kantautuvista koeyleisökutsuista ja muista yhteistöistä
- mahdollisuuden halukkaille osallistua keikoille
Vuoden 2026 jäsenmaksu on 25 euroa.
Kysyttävää?
Jäikö vielä jokin askarruttamaan? Ota rohkeasti yhteyttä! Ei kysyvä tieltä eksy.
